Kirves unohtaa
![]() | |
"Kirves unohtaa" | |
---|---|
Tuotannolliset tiedot | |
Sarja | |
Tuotantokausi | |
Jakso |
5 |
Lähetyspäivä | |
Kesto |
46 min |
Ohjaaja(t) | |
Käsikirjoittaja(t) | |
Jaksoaikajana | |
Aikajana | |
Edellinen jakso |
"Aldhani" |
Seuraava jakso |
"Silmä" |
- ”Kirves unohtaa, mutta puu muistaa.”
- ―Arvel Skeen Cassian Andorille
"Kirves unohtaa" on televisiosarjan Andor ensimmäisen kauden viides jakso. Jakso julkaistiin Disney+:ssa 5. lokakuuta 2022.[3]
Virallinen kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Cassianin täytyy luovia varovasti epäluulon ilmapiirissä salaisen operaation uutena jäsenenä.
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Työttömäksi jääneen Syril Karnin äiti yrittää järjestää tälle uutta työtä toiselta alalta, mutta Karn on yhä kiinnostunut Cassian Andorin kiinnisaamisesta. Muu kapinallisryhmä on epäluuloinen joukkoon viime tingassa liittynyttä Andoria kohtaan. Hän auttaa suunnittelemaan keikkaa, he harjoittelevat sitä varten ja purkavat leirinsä ja lähtevät toteuttamaan tehtävää. Arvel Skeen huomaa, että Andorilla on taivaskyber-riipus ja paljastaa sen muille, jolloin Andor paljastaa, että hänelle maksetaan tehtävään osallistumisesta. Imperiumi perustaa Ferrixiin varuskunnan. Dedra Meero ja hänen assistenttinsa Heert etsivät todisteita järjestäytyneestä kapinasta Imperiumia vastaan.
Tekijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tyypin mukaan
Näyttelijät | Tuotantoryhmä |
Näyttelijät
|
Tuotantoryhmä
|
Esiintymiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tyypin mukaan
Hahmot | Eliöt | Droidimallit | Tapahtumat | Paikat |
Organisaatiot ja arvonimet | Älylliset lajit | Kulkuneuvot ja alukset | Aseet ja teknologia | Sekalaiset |
Hahmot
|
Eliöt
Droidimallit
Tapahtumat
|
Paikat
Organisaatiot ja arvonimet
Älylliset lajit
Kulkuneuvot ja alukset
Aseet ja teknologia
Sekalaiset
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
This Week! in Star Wars: Tales of the Jedi Poster Art, Mon Mothma Arrives in Andor, and More! virallisella Tähtien sodan YouTube-kanavalla (linkki varmuuskopioon)
Andor Analyzed: 5 Highlights from Episode 5, "The Axe Forgets" StarWars.comissa (linkki varmuuskopioon)
"The Axe Forgets" Episode Guide | Andor StarWars.comissa (linkki varmuuskopioon)
New York Comic Con Reveals, Tony GIlroy Talks Andor, and More virallisella Tähtien sodan YouTube-kanavalla (linkki varmuuskopioon)
Andor: 10 Easter Eggs We Found in Luthen's Gallery StarWars.comissa (linkki varmuuskopioon)
”Star Wars: Andor Season One Companion” — Star Wars Insider 217
”Galactic Britain II: Cassian's Travels” — Star Wars Insider 219
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Jakson
Andor – ”Kassa” mukaan kyseinen jakso sijoittuu vuoteen 5 eYt. Lähteen
Andor | Season 1, Episode 8 - Trivia Gallery StarWars.comissa (linkki varmuuskopioon) mukaan jakso "Narkina 5" sijoittuu myös vuoteen 5 eYt. Näin ollen myös näiden jaksojen väliin sijoittuva jakso "Kirves unohtaa" sijoittuu vuoteen 5 eYt.
- ↑
Andor – ”Kirves unohtaa”
- ↑
”Star Wars: Andor Season One Companion” — Star Wars Insider 217