Etusivu

Jedipediasta, vapaasta Tähtien sota-tietosanakirjasta tänään, 2. marraskuuta 2026
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Päivän sitaatti
”Sinun tulee ottaa huomioon eräs asia, Uandualonin Qilori. Lopulta, minä saan kaiken selville. Kaiken Jixtusista, kiljeistä, nikarduneista—ja sinusta. Jos valehtelet minulle, minä saan sen lopulta selville. Haluatko, että selitän, mitä silloin tulee tapahtumaan?”
―Mitth'raw'nuruodo uhkaa Qiloria[lähde]
Suositeltu sivu

Tähtien sota: Episodi V – Imperiumin vastaisku (myös nimellä Imperiumin vastaisku<ref>Yleistiedot, Elonet.fi, Viitattu 6.2.2010</ref>) on George Lucasin luoman Tähtien sota -sarjan toinen osa (sarjan aikajanassa viides), jonka ohjasi Irvin Kershner. Alunperin se julkaistiin vuonna 1980, jolloin se sai ristiriitaisia arvosteluja, joissa sitä arvosteltiin mm. aiemman elokuvan kevyen tunnelman kadottamisesta. Imperiumin vastaiskun jälkimaine on kuitenkin ollut parempi ja nykyään monet fanit pitävät sitä sarjan parhaana elokuvana. Se voitti kaksi Oscar-palkintoa erikoistehosteistaan ja äänestä.

Elokuva alkaa kolme vuotta edellisen elokuvan, Uuden toivon, jälkeen. Kapinallisten uusi tukikohta Hothin planeetalla joutuu Galaktisen Imperiumin hyökkäyksen kohteeksi ja Kapinaliitto joutuu evakuoimaan tukikohdan. Taistelun jälkeen sankari Luke Skywalker joutuu eroon Millennium Falconilla paenneista ystävistään, ja matkustaa Dagobahiin tapaamaan jedimestari Yodaa, joka voi galaksin ainoana jedinä antaa hänelle koulutusta. Kun Skywalker näkee ystäviensä joutuneen pulaan Bespinissä, hän päättää uhmata Yodan pyyntöä ja lähteä pelastamaan heitä, jolloin hän tietämättään joutuu Imperiumin Darth Vaderin ansaan ja uhraa kaiken, jonka vuoksi on taistellut.

Tehdäkseen elokuvan ilman suurten tuotantoyhtiöiden sekaantumista, päätti Lucas tuottaa koko elokuvan itse. Hän joutui käyttämään kaikki Uudesta toivosta saamansa voitot ja ottamaan pankkilainan maksaakseen 10 miljoonalla dollarilla ylittyneen budjetin. Imperiumin vastaisku oli ilmestymisvuotensa tuottoisin elokuva ja maksoi itsensä takaisin Lucasille kolme kuukautta ensi-iltansa jälkeen. Inflaatioon suhteutettuna Imperiumin vastaisku on maailman 12. menestynein elokuva ja toiseksi menestynein Tähtien sota -elokuva Uuden toivon jälkeen.


Äskettäin etusivulla olleet sivut: Alzoc III — Rishin kuun taistelu — Talon Karrde

Satunnainen suositeltu sivu: Kloonisotilas
Hyvä artikkeli

Tiplee oli naispuolinen mikkialainen jedimestari, joka yhdessä kaksoissiskonsa Tiplarin kanssa oli jediritarikunnan ja Galaktisen Tasavallan palveluksessa kloonisotien aikaan. Tiplee ja hänen siskonsa toimivat Tasavallan suurarmeijassa jedikenraaleina ja he taistelivat yhdessä Ringo Vindan taistelussa. Tiplar sai kuitenkin sotaretken aikana surmansa, kun kloonisotilas CT-5385:n hallintasiru vioittui ja käsky 66 käynnistyi hänessä ennenaikaisesti. Tiplee joutui seuraamaan sivusta, kun "Tup"-lempinimellä tunnettu vioittunut klooni murhasi Tiplarin hänen silmiensä edessä.

Myöhemmin sodan aikana Tiplee oli osana Ord Mantelliin lähetettyä jedien ryhmää, joka tutki Darth Maulin johtaman rikollisorganisaatio Varjokollektiivin ja Itsenäisten aurinkokuntien konfederaation välisen taistelun jälkiä. Hän johti yhdessä jedimestari Obi-Wan Kenobin kanssa hyökkäystä Maulin piilopaikkana toimineeseen mandalorialaisten huoltoasemaan, Vizsla Keep 09:ään. Taistelun aikana Maulin kanssa liittoutunut separatistijohtaja, kreivi Dooku, surmasi Tipleen.

Satunnainen hyvä artikkeli: Tiplee
Tiesitkö, että…
Jedipedian viralliset ystävät
Suositeltu sisältö

Satunnainen suositeltu sivu:

TIE/D puolustaja

Satunnainen hyvä artikkeli:

Heraklon-luokan kuljetusalus

päivitä • lisää

Ajankohtaista
Ajankohtaista Jedipediassa
  • Jedipedian IRC-kanava siirtyi Libera.Chatiin. 22.5.2021
  • Uusi domain www.jedipedia.fi otettiin käyttöön. 22.2.2021
  • Jedipedian 7000. artikkeli 3674 eYt kirjoitettiin. 1.1.2020
  • Jedipedia siirtyi käyttämään kaanonia artikkelien oletussivuna. 20.11.2018
  • Jedipedian 6000. artikkeli 3675 eYt kirjoitettiin. 24.12.2016
Tänä päivänä…

2. marraskuuta: